Tänään Suomeen! :)

Lucky to have been where I have been, lucky to be coming home again :')

Tästä tulee melko pitkä postaus, mutta tää tulee olemaan viimeinen…!

Koh Samet

Huijasin vähän, eikä suunnitelmissa oikeasti ollut enää matkustella paria viikkoa tenttien jälkeen. Tuun kotiin Suomeen jo tänään! Ihan uskomaton fiilis.

Halusin yllättää äitini ja tulla apuun meidän taimiston tän kesän avajaisiin eli tää viiden kuukauden lusmuilu vaihtuu heti muutaman päivän tehokkaaseen työntekoon. Oon ollut meidän taimiston kaikkitietävänä ja korvaamattomana kassana yli 10 vuotta samana äitienpäiväviikonloppuna, enkä olisi voinut jättää vanhempiani pulaan, varsinkaan kun siskoni Jennikään ei tänä vuonna pääse paikalle. Lennot kotiin on ostettu jo helmikuussa ja muutamaan kertaan on pitänyt keksiä paniikissa enemmän tai vähemmän vedenpitäviä peitetarinoita. Huijaus taisi kuitenkin mennä läpi ja porukat luuli, että jätän kuin jätänkin ne pulaan. Taisin siis yllätykselläni aiheuttaa äidille kuluneiden kuukausien aikana enemmän stressiä kuin nyt iloa, mutta toivotaan, että saan anteeksi!

Koh Samet

Paljosta on tullut kirjoitettua, välillä ehkä vähän liiankin yksityiskohtaisesti, ja paljon on jäänyt kertomatta. Esimerkkejä asioista, jotka tulee mieleen ihan tarkoituksella pois jätettyinä juttuina on, että oon ollut maaliskuun alusta saakka melkein joka viikko pari päivää kuumeessa (joo, meen lääkäriin heti ku kerkeen!), Balilla lähti surffatessa tai sitä yrittäessä isovarpaasta kynsi kokonaan, otettiin Eerikan kanssa kerran öljyhieronta ja päädyttiin makoilemaan lattialle vierekkäin suhteellisen epäilyttävään hierontaan, on käytetty lentoyhtiöitä, joilla on Euroopassa lentokielto, oon uhmannut henkeäni ja varsinkin loppuaikoina käyttänyt kypärättä mopotaksia useammin kuin olisi tarvinnut (koska se on niin kivaa, vauhdin huumaa!), jouduin ylittää Thaimaan viisumini voimassaoloajan jne. Tai kun pikkusisko oli ihan tosissaan hukkua koskenlaskussa Indonesiassa, en viittiny huudella, että mentiin itse viikon sisällä siitä koskiseikkauluun ja vielä Indonesiassa. Enkä oo kirjoittanut  siitä, miten oon oikeasti pistellyt välillä mukisematta suuhuni vähän kasviksiakin... :)

Koh Tao

Isoin asia, mistä oon yrittänyt olla kirjoittamatta, on se, että nää kuukaudet oli tunteiden, lähinnä ikävän, hallinnan kannalta tosi raskaita. Ei koti-ikävän tai kavereiden ikävän, vaan ihmisen, johon tykästyin paljon just ennen kuin lähdin. Ison seikkailun aikana ei saanut päästää ikävää valtaan enkä oo kirjoittanut siitä, miten mun viimeiset päivät joulukuussa ennen lähtöäni oli mielettömän kivat ja lähtemällä koin ottavani riskin sen suhteen, että asiat ei välttämättä pysy samanlaisena tähän päivään saakka ja samanlaisia kivoja hetkiä saman ihmisen kanssa ei ehkä enää tulekaan. Luotin ja uskoin kuitenkin siihen, että kaikki menee hyvin ja parhain päin ja lähdin pois viideksi kuukaudeksi.

En oo aiemmin kertonut, miten mulla oli ikävä niitä viimeisten päivien hetkiä joka ikinen päivä. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Maaliskuu oli kaikkein vaikeinta aikaa - melkein kaikki meidän vaihtariporukasta on varattuja ja poika- ja tyttöystävät tuli puolessa välissä vaihtoa kylään. Suomen tytöt toi maaliskuussa Balille mukanaan palan Suomea ja ikävä vaan kasvoi. Oon pahoillani siitä, että multa ei herunut kovin paljoa sympatiaa "kauhee ikävä, viikko takana ja vielä viikko jäljellä" -tilanteissa kun ite nieleskelin samalla kyyneleitä ja yritin olla ajattelematta sitä, että 3kk on takana ja vieläkin 2kk jäljellä. 

Isosta ikävästä huolimatta, nää kuukaudet hujahti ohi ihan silmänräpäyksessä ja on ollut ihan mieletöntä aikaa mielettömissä paikoissa! Kerroin ikäväasiasta nyt, koska se on kuitenkin ollut aika isona osana mun vaihtoa. Oma suhtautuminen ajankulumiseen on ollut jatkuvasti ristiriitaista. Aika kului hurjan nopeasti kaiken muun paitsi odottamisen ja ikävän osalta. 

Tuun niin ikävöimään kookospirtelöitä!

Kivaa, että oon voinut tallentaa reissuni käänteet tänne ja iso kiitos kaikille lukijoille. Laskuri kertoo, että blogi on avattu yli 6000 kertaa, vau! Säännöllisesti blogia lukevia ihmisiä on ollut uskomattoman paljon ja Google Analyticsillä on ollut jännä seurata lukijoiden määrää, uusien ja palaavien vieraiden suhdetta ja käyntien lähteitä. Mun omat tuttavuudet ei riitä selittämään kaikkia blogissa säännöllisesti vierailevia lukijoita kaikista kunnista ja kaikkialta maailmasta ja musta olisi hienoa tietää, ketkä kaikki näitä sepustuksia on oikeasti jaksanut selata läpi! Aika monta kaupunkia ja maata top10:ssä selittyy sillä, että tuttuja on vaihdossa/töissä/matkalla erinäisissä paikoissa, mutta esim. Kyprokselle en yhtäkkiä keksinyt selitystä. Kuka tunnistaa itsensä ja tunnustaa? :)

Sukeltaminen oli parasta!

Monia juttuja Thaimaasta ja vaihtoajalta tulee varmasti ikävä. Luultavasti aika nopeastikin! Todennäköisesti Suomen sää, myöhäinen kevät ja järkyttävä hintatason muutos järisyttää mieltä jo ensimmäisten päivien aikana. En olisi Suomesta lähtiessäni voinut uskoa puheita kulttuurishokista kotiinpaluuvaiheessa, mutta oikeastaan alan olla melko varma, että Thaimaassa elämisen jälkeen jotain ongelmia Suomessa tulee varmasti vastaan. Kulttuurit Suomessa ja Thaimaassa on kuitenkin niin erilaisia. On myös paljon asioita, joita ei varmasti tule ikävä. Ei tuu ikävä tilanteita, joissa yhteistä kieltä tai minkäänlaista ymmärrystä thaimaalaisten kanssa ei löydy tai tilanteita, joissa turistia yritetään kovasti koijata. Ei tuu ikävä hiekkaa sängyssä tai ötököitä bungalown seinillä. Eikä jatkuvaa hikistä fiilistä tai toisaalta jäätävän kylmiä ilmastoituja tiloja. Eikä kurjia lakanapeittoja tai peitottomuutta. Ja ne vessat...!

Ötökkä bungalown seinällä. Ei niin pieni. Ainakin tuhat jalkaa!

Tää reissu on opettanut paljon ja tältä matkalta jää paljon muistoja, joita on varmasti mukava kantaa mukana koko loppuelämä. Valokuvien lisäksi mulle jää muistoksi nää tekstit. Oon kiitollinen itselleni tän blogin kirjoittamisesta ja siitä, että jaksoin tallentaa tänne isot osat reissuista ja tapahtumista pääpiirteissään ja arvostan varmaan parinkymmenen vuoden päästä tätä vielä enemmän. Iso kiitos kuuluu kaikille lukijoille. Tuskin mulla olisi ollut intoa jatkaa kirjoittamista loppuun saakka, jos tilastot lukijoista ei olisi ollut kertomassa, että kyllä näitä ihan tosissaan joku muukin kuin oma äiti ja isä käy lukemassa!

Blogissa on kuitenkin ollut myös huonot puolensa. Oon huomannut, että ihmiset lukee mun kuulumisia täältä, mutten mä tiedä mitään Suomen elämästä ja saan odotella vastauksia mitä kuuluu–kysymyksiin sun muihin yhteydenpitoyrityksiin viikkoja. Tästä kohdasta itsensä tunnistanee useampi hyvä ystävä :) Aika monen kanssa ei kuitenkaan olla vaihdettu sanaakaan viiteen kuukauteen. Tuntuu, että enemmän oon ollut tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joita muulloinkin näkee harvoin ja joiden kanssa muutenkin tulee enemmän viestiteltyä päivittäisen näkemisen sijaan.

Rantaravintolat <3

Mitä oon oppinut? Oon oppinut selviytymään itsekseni yllättävissä tilanteissa, selvittämään asioita, kysymään neuvoa, pyytämään apua  ja suhtautumaan ihmisiin ja auttamishaluihin varauksella. Oon alkanut arvostaa omia hyviä ystäviäni ihan eri tavalla kuin ennen. Suomessa ollessa saataa mennä pari kuukautta, ettei toisten kanssa olla paljoakaan tekemisissä tai nähdä, mutta kun on oikeasti kaukana eikä mahdollisuutta olla tekemisissä ole samalla tavalla, tekee mieli Suomeen palattua pitää parempaa huolta kaikista kaverisuhteista.

Sama asia perheen kanssa – tuun todennäköisesti käymään kotonani vähän aiempaa useammin. Täällä asioita on alkanut arvostaa ihan eri tavalla. Kun näkee toisenlaista elämää, tajuaa, miten hyvin meillä Suomessa tai juuri mulla itselläni asiat onkaan. On ollut aikaa miettiä asioita, omaa elämää ja omaa tulevaisuutta ja sitä, mitä oikeasti elämältä haluaa. Oon tajunnut myös, ettei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla hyvin juttuun, vaikka toisella puolella maapalloa ollaankin. 

En tiedä millainen kulttuurishokki mua Suomessa odottaa, mitä tulee tapahtumaan kesällä tai mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Parasta Suomeen palaamisessa on joka tapauksessa se, että mä tiedän, että mulla on monta sellaista tärkeää ihmisiä, jotka on odottanut mua kotiin yhtä paljon kuin mä olen odottanut kotiin palaamista.

Thaimaan vaihtariperhe: Jenna, Henri, Sarah, Noora, Beatrice, Thamy, Janne ja Gina.

Reissun parhaina hetkinä ja asioina tulee mieleen ainakin se, kun Koh Sametilla upotin ensimmäistä kertaa varpaani valkoiseen hiekkaan ja pulikoin ensimmäistä kertaa meressä Suomen rantaviivaa kauempana, ensimmäinen norsukyyti Ayutthayassa ja toinen Koh Samuilla, kun pääsin istumaan norsun kaulaan ja haisin sen jälkeen ihan eläimelle, mopoiluretket Koh Lantalla ja Balilla, salamoinnit meren yllä iltaisin Lantalla, vesiskootteriajelu Pattayalla, sukelluskurssi Koh Taolla ja Taon auringonlaskut ja tähdenlennot.

Mun passissa ei ollut leiman leimaa ennen tätä reissua. Nyt on merkintöjä Etelä-Afrikasta, Thaimaasta, Singaporesta, Indonesiasta, Filippiineiltä ja Kambodzasta. Kovasti olisi tehnyt mieli tehdä vielä pidempi reissu Kambodzan, Vietnamin ja Laosin läpi, mutta se jäi nyt jollekin toiselle kerralle sitten. Olisi myös ollut kiva käydä Malesiassa, Kiinassa, Japanissa jne... Näkemistä tässä maailmassa on loputtomasti.

Tämä seikkaulu päättyy tähän, mutta sydän haluaa takaisin Kaakkois-Aasiaan heti kun pankkitilillä on vähän isompia numeroita... Lähtisin tälle seikkailulle ehdottomasti uudelleen! Iso kiitos kaikille vaihtarikavereille ja etenkin kämppikselleni Henrille.

Eniten jään kaipaamaan ihmisten rentoutta ja huolettomuutta, kiireetöntä elämää ja ihmisten iloisuutta. Ei Thaimaata suotta sanota tuhansien hymyjen maaksi :)

Kap khun kaa! Kiitos! :)

Toka vika!

Istuttiin Eerikan kanssa bussissa eilen, oltiin matkalla Koh Sametille ja bussissa pyöri niin pärähtänyt leffa taas, että ajattelin sen katsomisen sijaan kuluttaa aikaani kirjoitellen viimeisen kerran asioista, jotka Thaimaassa ja thaimaalaisissa on kuluneen viiden kuukauden aikana kiinnittänyt huomiota ja joista en oo vielä tainnut mainita paljoakaan.

Meidän norsutalon henkien koti

Thaimaalaiset on melko taikauskoisia ja se on mun mielestä tosi ihanaa! Buddhalaisuuteen liittyy paljon asioita, joita me länsimaalaisina voidaan pitää vähän hassuina uskomuksina, mutta lisäksi thaimaalaisilla on monia rituaaleja ja muita juttuja, joilla ei suoranaisesti uskonnon tai ainakaan buddhalaisuuden kanssa ole mitään tekemistä. Aikojen takaa on jäänyt thaimaalaisille paljon tapoja miellyttää myös muita jumalia ja henkiä.

Jokaisen talon pihalla on pieni koti hengille. Kun talo rakennetaan,  tontin hengille tehdään oma koti pihaan ja henget pidetään tyytyväisenä tarjoilemalla niille ruokaa ja juomaa henkien kodin eteen. Lisäksi poltetaan suitsukkeita. Suitsukkeiden savu kuljettaa toivomukset henkien korviin.

Hengille vähän limpparia

Thaimaalaisille 9 on onnen luku. Munkkeja on erilaisissa tilaisuuksissa paikalla yhdeksän kappaletta ja monet valitsee hääpäivänsä niin, että päivämäärässä on luku yhdeksän tai menee naimisiin esim. tasan kello 09.09 aamulla.

On paljon asioita, joiden uskotaan tuovan onnea. Songkhran-festivaalin eli uuden vuoden juhlinnan aikaan vesisodan tarkoitus on puhdistaa kaikista pahoista asioista ja tuoda onnea uudelle vuodelle. On useita muitakin tapahtumia, joissa vuosittain tehdään tiettyjä juttuja, koska sen uskotaan tuovan onnea. Toukokuussa esimerksi juhlitaan rakettifestiaalia, jossa itsetehtyjä raketteja ammutaan taivaalle sateen jumalan luo, koska sateen jumala pitää tulesta ja sadekausi on riisin viljelyn kannalta tärkeä.

Buddhalaiset uskoo karmaan ja karman lakiin. Luulisin, että sen takia Bangkok on kaiken kaikkiaan melko turvallinen kaupunki elää. Enemmän mua pelottaa kävellä yöllä yksin Tampereen keskustassa kuin Bangkokin miljoonakaupungissa. Täällä tapahtuu ihmisten väkilukuun nähden tosi vähän pahoja asioita. Uskonto elää edelleen suhteellisen vahvana ja usko siihen, että pahat teot kostautuu myöhemmin tässä elämässä – tai seuraavassa, ohjaa ihmisiä elämään kiltisti. Buddhalaiset uskoo siis myös jälleensyntymiseen eli elämään elämän jälkeen aina uudelleen ja uudelleen.

Seinän kokoinen kuningas.

Thaimaan tämänhetkinen kuningas on pisimpään hallinnut monarkki maailmassa. Kuningas Rama IX on erittäin pidetty ja rakastettu, kuninkaan kuvia on ihan joka puolella – taksien kojelaudoilla, ravintoloiden seinillä, kadunvarsilla, rakennusten seinissä jne. Kuningasta palvotaan. Kuningas on kuitenkin jo melko vanha, yli 80-vuotias ja täytyy sanoa, etten haluaisi itse olla maassa sillä hetkellä kun kuningas joskus kuolee. Kuningas on maalleen niin tärkeä, että uskon koko Thaimaan menevän ihan sekaisin ja levottomaksi sillä hetkellä.

Meidän vakkariruokamesta Rangsitissa eli "Panda", nimetty alkuperäisten pandakuvioisten pöytäliinojen mukaan. Mä, Ismo ja paikan omistajat: Isä Panda, Äiti Panda ja lapsi Pandat. 

Perhe ja suku on thaimaalaisille tärkeä. Vanhoja ihmisiä kunnioitetaan paljon ja monet yritykset on perheyrityksiä, joissa lapset on pienestä asti mukana opettelemassa toimintaa ja auttamassa vanhempiaan.

Samet eilen

Koh Samet oli ensimmäinen saari, jolla oltiin vuoden alussa Tammikuussa. Siellä näin ensimmäistä kertaa elämässäni valkoiset hiekkarannat ja turkoosin meren. Samet saa kunnian toimia nyt myös tämän vaihtoreissun viimeisenä saarena. Tämän jälkeen tarvii lähteä etsimään seikkailulle jatkoa Thaimaan rajojen toiselta puolelta taas. Ihan kohta tuun takas kotiinkin :')

Thaimaan herkut

Nam nam!

Vähiin käy!

Hauskaa vappua vaan! Millainen on vappu Bangkokissa? Lämpötila huitelee neljässäkymmenessä asteessa, tänään on (toivottavasti) läpäisty pari koetta ja täten ansaittu jo huikeat 6 opintopistettä, elämä on terveellistä ja äsken katsottiin kolmituntista Nuremberg-leffaa natsioikeudenkäynnistä. Nuremberg siksi, että siitä tulee tenttiin esseekysymys - ahkeraa opiskelua siis! Pitäkää skumppanne jne...

Vaihto lähenee loppuaan, ei oo enää paljoa jäljellä. Viimeinen kouluviikko eli tenttiviikko on siis parhaillaan menossa ja kouluasiat alkais olla muutenkin pulkassa. Jopa essee Libyan kriisistä on palautettu! Ylitin vaaditun sanamääränkin parilla sataa, kun olin niin liekeissä Gaddafin kanssa. Kysymys kuului seuraavanlaisesti:  ”From your perspective, is the recent Libya bombing by some Western powers to topple the Gaddafi regime justified? Why?” ja tuotti mulle jokseenkin paljon päänvaivaa, mua kun ei ajankohtaiset ulkomaiset ja poliittiset asiat oo oikein koskaan kiinnostanut. Siitä huolimatta 12 sivuisen nipun sain aikaiseksi ja jotain hyötyä tästäkin kurssista taisi olla, koska oon huomannut klikkailevani ulkomaan uutisia auki entistä useammin :)

Viimeisiä koulupäiviä

International College

Koulun vessa. Uskokaa tai älkää, mutta vessanpytyllä seisomisen kieltävä kyltti on aiheellinen. Silloin tällöin tulee koulussakin vastaan vessakoppeja, joissa on tuoreet kengänjäljet renkaalla.

Pari viimeistä viikkoa on oltu Bangkokissa. Oon suhaillut skytrainilla ja metrolla aika paljon ympäriinsä, ajellut pysäkkien ohi ja edestakaisin uppoutuessa ajatuksiini, käynyt parikin kertaa Chatuchakin markkinoilla, matkustanut (pummilla...) vesitaksilla kanaalia pitkin, kolunnut uusia ostoskeskuksia, kokkaillut tortilloja parin paketin verran, ottanut aurinkoa norsutalon katolla ja juhlinut viimeistä kertaa meidän vaihtariporukan kanssa. Yksi aamu ajettiin taksilla kolari. Taksi meni vaihtoon, turvatöitä ei tietenkään ollut, mutta ei käynyt kuinkaan, joten ei siitä sen enempää.

Kojut Victory Monumentilla

Angry Birdsiä tulee täällä joka tuutista. Se on varmaan tunnetuin  suomalainen brändi heti  Nokian jälkeen. Tässä mun lempparipaidat!

Eerikan, Samin & Esan kanssa käytiin katsomassa Titanic 4D. Viimeksi olin katsonut Titanicin vuosia sitten, lapsena, ja vaikka juoni olikin muistissa, pääsi leffa yllättämään hyvyydellään! Eihän se ollutkaan sellainen teinihömppärakkaustarinaleffa niin kuin muistelin... Neljäs D piti sisällään penkkien kallistumisia, vesisumusuihkuja, tuulta ja sikarin tuoksua. Sami & Esa viipyi täällä viikon verran ja vähän harmittaa, että just silloin painoi päälle dedikset kaikista koulutöistä ja esitelmistä ja toisaalta olin juuri juossut Soljan kanssa turistina pari viikkoa ympäri Thaimaata, niin ei oikein ollut aikaa ja innostusta tehdä mitään kivaa.

Jossain vaiheessa lähdettiin seikkailemaan meidän norsutalon eli Tuk Changin eli The Elephant Buildingin katolle. Matka on jokseenkin mielenkiintoinen. Välillä täytyy vaihtaa hissiä ja kavuta portaita ja homman tekee mielenkiintoisemmaksi se, että jos menee väärään porraskäytävään, ei sieltä pääse pois kovin helposti pois. Porraskuilun rakentaminen on nimittäin jäänyt kesken, eikä ovissa ole nuppeja kuilun sisäpuolella kuin alimmassa ja ylimmässä kerroksessa...

Eikä kesken jääminen jää pelkästään porraskuiluihin, vaan katolla selkisi, että ainakin kolme ylintä kerrosta koko talosta on jäänyt kesken. Katolla on asennettuina hienot uima-altaat ja jakutsit, mutta muuten paikkoja ei ole koskaan rakennettu valmiiksi ja porealtaat sun muut näyttää nyt aika surkealta. Seikkailtiin kesken jääneissä asunnoissakin. Yksi olisi valmistuttuaan ollut aika hulppea: kämppä menee kolmen kerroksen läpi omilla rappusilla ja katollakin oma puutarhapläntti. Kylpyammeet sun muut oli sielläkin laitettuna, mutta pinnat on betonilla, osa ikkunoista asentamatta ja katoissa putket näkyvissä. Oikeastaanhan katolle ei pitäisi kenenkään edes päästä eikä siellä hengailua varmaan katsota kovin hyvällä.

Norsu on rakennettu 1997 ja Aasiaan iski hurja talouskriisi samana vuonna. Bangkokissa on kuulemma aika paljonkin kyseiseltä vuodelta kesken jääneitä korkeita kerrostaloja. Jos mulla olisi rahaa, ostaisin tuolta katolta ton kolmikerroksisen lukaalin alun ja viimeistelisin sen itselleni superlukaaliksi!

Elephant Buildingin katolla on aika surkeen näköistä, mutta maisemat on kohdallaan!

Norsun katolla Changin hörppiminen Bangkokin miljoonakaupungin valojen yllä muuten voittaa erilaisuudellaan aika monet muut hienot pussikaljoitteluhetket. 

Ajan kulumisen suhteen tunteet ja fiilikset vaihtelee aika radikaalisti. Välillä on tosi surullinen olo siitä, että kohta tää on ohi ja välillä oon überinnoissani Suomeen palaamisesta. Välillä on niin kova ikävä yhtä ihmistä, että tuntuu että halkean.

Välillä fiilis vaihdon loppumisen ja kotiinpaluun suhteen on täydellinen. Yks päivä se oli niin täydellinen, että vanha viisaan näköinen ohikulkija-setä tarras mua hihasta ja höpisi jotain tyyliin ”I know you are very fortunate, i can see your happiness!” just kun olin miettinyt, että onpas hyvä olo. Ilmeisesti se näkyi ulospäin, heh. Olin just ajatellut niin kuin pitääkin ajatella eli että tää kevät on ollut tosi mahtava, thaimaalaiset on ihania, tulee ikävä tätä maata ja toisaalta, että onpas ihanaa mennä pian takaisin kotiin ja voi veljet mitkä seikkailut, mikä kesä ja ihmiset mua sielläkin on odottamassa. Tuskin maltan odottaa :)

Mulla on myös kauhee ikävä mun pupuja! Ja iskää ja äitiä. Ja omaa kivaa pikku kämppääni Tuulanhovin ylimmässä kerroksessa. Odotan sitä, että voin parvekkeella puuhastella kesäkukkien kanssa, grillata ja hengailla auringonpaisteessa Welmun & Wiljan kanssa. On ikävä suomalaista ruokaa: perunaa, lihapullia, makaronilaatikkoa... ja ruoanlaittoa yleisestikin, mun monitoimikonetta ja vohvelirautaa. Vohveleita. Juoksemista. Suolijärven rantapolkua. Jopa viulun soittamista. Lupasin jo itselleni ostaa uudet kielet...

Ikävä on myös pikkusiskoani Jenniä. Nähtiin viimeksi joulukuussa ja nähdään seuraavan kerran vasta elokuussa. Kahdeksan kuukautta on aika pitkä aika olla näkemättä yhtä elämän tärkeimmistä ihmisistä. Toisaalta, parempi varmaan alkaa totutella tilanteeseen, sillä ennen kuin ehditään huomatakaan, Jenni on muutaman vuoden päästä kapkaupunkilaistunut ja jonain päivänä sillä on aviomies ja vakituinen työ siellä ja musta tulee parin soman, törkeän söpön kikkaratukkaisen suklaanruskean lapsen täti! 

Ämpäri

Loppuajaksi ei olla tehty lukkoonlyötyjä suunnitelmia. Perjantaina vaihtoehtoina olisi lähteä Koh Sametille tai jäädä Bangkokiin pool partyihin. Tuntuu, että Bangkokissakin olisi vielä jonkin verran juttuja, jotka olisi kiva käydä näkemässä ja kokemassa ja paratiisirannat on, uskokaa tai älkää, jo aika nähty... Toisaalta rusketus haalistuu taas kovaa vauhtia ja pitäisi päästä äkkiä makoilemaan biitsille. Torstaina on viimeinen tentti ja seuraavat noudatettavat aikataulut ja arkiset asiat löytyy kalenterista vasta 28.5., kun pitäisi raahautua töihin Suomessa :) Mennään siis fiiliksen mukaan ilman aikatauluja! 

Visa run Kambodzaan

Tänään on ollut yksi tän kevään kokemisen arvoisimmista päivistä, nimittäin visa run Kambodzaan! Yltää ehkä jopa top 10 -listalle :)

Vaikka kohtalaisen paljon onkin ketuttanut se, että viisumiasioiden kanssa on joutunut vähän säätää, niin ilman vääränlaista viisumia tämäkin reissu olisi jäänyt tekemättä. (En nyt ala kertaamaan viisumisotkuja, tarkemmat sepustukset löytyy jostain aiemmasta postaksesta.) 

Kävin siis Kambodzassa ns. visa runnilla eli heräilin ennen viittä aamulla, lähdin junalla Bangkokista kohti Kambodzan rajaa, hoidin itselleni viisumin Kambodzaan, menin sinne ja tulin takaisin Thaimaahan saaden uuden leiman passiin eli turistiviisumilla itselleni vähän lisäaikaa oleskella maassa.

Juna lähti Bangkokin juna-asemalta eli Hualamphongista 05.55 ja matka BKK-Aranyaprathet maksoi säälittävät 48bahtia eli reilun euron.  Reilu 200 kilometrin matka ja kesto viisi ja puoli tuntia kertonee jotain rautateiden ja junien laadusta. Kokemisen arvoinen junamatkakin siis. Aranyaprathetiin menee ainoastaan 3 luokan vaunuja, joten matka oli jännä, ikkunat oli auki ja vaunut täynnä tavallisia, ihania, pääasiassa vähän köyhemmän luokan thaimaalaisia ruokakoreineen ja kasseineen.

Aranyaprathetin juna-asemalta on noin 6 kilometrin matka rajalle Poipetiin. Otin mopotaksin ja pelkäsin taas ensimmäiset pari kilometriä kuollakseni istua kyydissä ilman kypärää. Sitten unohdin koko homman ja nautin tukka hulmuten vauhdista! (Nää on taas näitä asioita, joita ei pitäisi kertoa äidille...)

Olin onneksi lukenut mahdollisista huijareista etukäteen netistä ja tiesin, että Kambodzan viisumin pitäisi maksaa 20 US dollaria tai about saman verran bahteina eli 700-800b. Mopo jätti mut kohtalaisen siistin näköisen rakennuksen eteen, jossa luki isolla Cambodia visa ja sedät vei täytteleen papereita sisälle. Kun mies kertoi viisumin maksavan 1200 bahtia, tiesin, että nyt mua kyllä taidetaan koijata. Kyseenalaistin hinnan ja sain kohtalaisen hyviä ja vakuuttavia vastauksia, mutta pysyin kovana ja ilmotin, että sori, haluan nyt sinne oikealle rajalle ja oikeaan viisumitoimistoon ja lähdin kovista vastusteluista huolimatta menemään. Kävelin eteenpäin ja sain matkan varrella aika monta viisumikauppiasta perääni. 

Ennen viisumin hankkimista täytyi mennä Thaimaan passintarkastuksen läpi, missä passiin lyötiin poistumisleima. Oletin, että sen jälkeen olisi vuorossa oikea viisumitoimisto, mutta ehei. Vieläkin sain tarjouksia viisumista 1200 bahtin hintaan ja taas tuli vastaan vakuuttaviakin tapauksia. Käsitin, että huijareilta ostettu viisumikin käy rajanylitykseen, se vaan on kalliimpi. Päätin kävellä niin pitkälle eteenpäin kuin pääsen ja jossain vaiheessahan on tultava se piste, josta en enää ilman viisumia pääse eteenpäin. Siitä sain kysyttyä luotettavat ohjeet oikeaan immigration officeen ja viisumin hankkiminen sieltä oli helppoa ja maksoi 20 dollaria kuten pitikin. Kaiken kaikkiaan toi raja-alue on siis aika sekava paikka, feikkivisatoimistoja on siellä täällä ja ihmiset neuvoo mitä sattuu. 

Viisumi kourassa marssin jonottamaan ulos rajalta Kambodzan puolelle. Jonoa oli jonkin verran ja yksi poliisisetä tuli kysymään, oonko palaamassa Thaimaahan saman tien takaisin. Luulisin, että se kuuli aiemmin, kun kyselin neuvoa ja tiesi, että oon visa runnilla, koska jonossa oli kymmeniä muitakin länsimaalaisia samalla asialla, muttei se niille puhunut mitään. Vastattuani myöntävästi se sanoi, että jos annan 200 bahtia, se käy ilman jonottamista leimaamassa mut sisälle ja ulos :D Samana päivänä takaisin tuleminen olisi kuitenkin maksanut 100 bahtia, eli maksoin mielelläni ylimääräisen 100 bahtia eli 2,5 euroa siitä, että mun ei tarvinnut jonottaa ensin ulos rajalta ja sitten toisesta jonosta takaisin sisälle. Mun mielestä se oli inhimillinen diili ja kätevää!

Sitten vaan takaisin rajan Thaimaan päähän, passintarkastuksen läpi ja sain viimein haluamani eli uuden turistiviisumileiman Thaimaahan.

Oon kuulemma vähän outo kun tää päivä oli mun mielestä tosi kiva! Olihan tää pitkä päivä - olin matkalla aamu viidestä puoli ysiin ilalla, mutta tykkään matkustamisesta ja junassa istumisesta ja musta on kiva istuskella, katsella ihmisiä ja vaan haaveilla! Lisäksi rajalla yksin seikkaileminen oli jännittävää ja olin aika ylpeä itsestäni selätettyäni kaikki huijarit. Paluumatkalla sain taas mopokyydin ja kuski kysyi, paljonko maksoin viisumistani ja kun sanoin, että 20 dollaria, se totesi, että pääsin halvalla. Aika moni menee halpaan.

Ei siis oltukaan Kambodzassa alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti koko viikonloppua, koska paljastui vähän liian myöhään, että Eerika oli saanut samanlaisen ”vääränlaisen” single entry –viisumin, kuin mikä mullakin alunperin oli ja johon olisi pitänyt kans hakea ennen maasta poistumista paluulupa ja viikonloppu pitikin viettää maan sisällä... Angkorwat jäi siis jollekin toiselle reissulle. 

Bangkok +40°C

Khaosan Road

Sanamluang ja leijat

Jokiajelu Bangkokin halki virtaavalla Chao Phraya -joella

Meijän norsutalo - The Elephant Building

Maisemaa norsun katolta :)

Pikkukaupunki.

Chatuchak