Puoliväli & ikävä... mikä ikävä?

Kumma, että löytyy pitkästä aikaa intoa ja aikaa kirjoitella kuulumisia vähän pidemmästi, kun on tenttiviikko edessä :)

Viikko sitten oltiin Koh Taolla vaihtariporukalla Henrin, Jannen, Nooran, Jennan, Beatricen, Sarahin, Ginan ja Thamyn kanssa.

The Family: Jenna, Henri, Sarah, Noora, Bea, Thamy, mä, Janne & Gina

Koh Tao oli tosi kiva ja musta alkaakin pikkuhiljaa tuntua siltä, että saari toisensa jälkeen on aina edellistä parempi! Saapas nähdä mihin asti tällainen kehitys on mahdollista, kun vastaan tulee aina vaan huikeaakin huikeampia mestoja.

Paras maissi!

Pötköttelyä biitsillä

Suoritettiin PADI:n Open Water Diver -kurssi Sairee Hut Dive Resortissa eli päivät meni aika pitkälti sukellusreissuilla ja iltaisin syötiin grillipöperöä ja hengailtiin biitsillä.

Jeiii!

Ihanat auringonlaskut!

Aika chilliä :)

Folion sisällä on PERUNA! Mulla ei oo oikeasti ikävä mitään muuta ruokaa kuin perunaa :D

Ensimmäinen puolisko koulua on nyt takana, ensi viikolla olisi muutama välikoe ja sitten otan pari viikkoa omaa lomaa koulusta ja lähden käymään Balilla ja Filippiineillä. Sehän tarkoittaa sitä, että tavallisia koulupäiviä jää jäljelle enää yhdeksän kappaletta! (= Viitisen viikkoa). Saattaa olla, että tossakin on vielä pari päivää liikaa... Katotaan mitä keksitään.

Perjantaina lennän aamusta Balille, missä vastassa on melkein kaikki meidän raksapyllerötyttösistä. Mirka & Anne on itse parasta aikaa vaihdossa Balilla ja Martina & Kati saapuu Suomesta parin viikon lomalle sinne (ja tuo mulle suklaata ja salmiakkia!). Puhuttiin tyttöjen kanssa kaikki yhdessä Skypessä yksi ilta ja täytyy myöntää, että iski yhtäkkiä ikävä, kun kuulin kaikkien äänet ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen ja tajusin samalla, että taitaisin kaivata aika paljonkin jotain hyvän ystävän seuraa välillä. Täällä ihmiset, joiden kanssa oon tekemisissä on kuitenkin kaikki sellaisia, jotka on tavannut vasta vaihdon aikana, ei oo yhteistä menneisyyttä eikä vielä tunneta kunnolla. Aika kivaa vaihtelua saada vanha, tuttu ja turvallinen porukka ympärille hetkeksi, odotan innolla!

Jos miettii ikävä-asioita lisää, niin en oo potenut koko vaihdon aikana minkäänlaista koti-ikävää. En oikein edes osaa kuvitella, miltä sellainen tässä tilanteessa tuntuisi. Jotenkin viisi kuukautta on kuitenkin tosi lyhyt aika, äiti & isä on jatkuvasti Skype-yhteyden päässä ja pikkusiskoani Jenniä en normaalistikaan näe kovin montaa kertaa vuodessa, kun se on itse milloin missäkin päin maailmaa omilla seikkailuillaan.

Välillä tulee vähän huono omatunto siitä, että itse oon täällä viettämässä tähänastisen elämäni huikeinta puolta vuotta ja Suomessa on läheisiä ihmisiä, jotka käy läpi elämänsä raskainta ja vaikeinta aikaa monine päällekkäisine vastoinkäymisineen. Oon kuitenkin yrittänyt olla vaivaamatta päätäni näillä asioilla sen enempää, koska asiat ei mun murehtimisilla muutu miksikään. On harmillista, että mä oon täällä just nyt ja ajoitus on vähän huono, mutta, itsekästä tai ei, pidän kiinni siitä, että tämä on mun vaihto ja mun elämäni siisteintä aikaa.

Elämä on täällä tosi rentoa, arki Bangkokissa jo jokseenkin rutiininomaista ja viikonloput saarilla pelkkää lomailua. Täällä ois mielettömästi kaikkea hienoa nähtävää ja koettavaa ja aika kuluu nopeammin kuin ehtii itse tajuta, ihan liian nopeasti! Vielä olis niin paljon paikkoja mihin mennä ja aika (ja rahat!) taitaa loppua ihan kesken.

Täytyy lisätä, että vaikkei ookaan tarvinnut kokea minkäänlaista koti-ikävää, niin silloin tällöin tulee tietysti ikävä tiettyjä kavereita ja perhettä, mutta ikävänkin voi kääntää aika helposti positiiviseksi ja todeta vaan, että on hienoa, miten paljon mulla on ihania ystäviä:) Ja jottei kaikki kuulostaisi liian hyvältä ollakseen totta, voinen tässä vaiheessa jo myöntää, että ikävöin etenkin yhtä tiettyä ihmistä päivittäin ja välillä tulee sellaisia hetkiä, joina tuntuu, etten millään selviä niin monesta viikosta tän kaipauksen ja odotuksen kanssa kuin vielä pitäisi jaksaa, vaikka samaan aikaan aika kuluukin ihan liian nopeasti. Jos ei mulla yhtäkkiä olisikaan enää Suomessa sitä, minkä takia en malttaisi odottaa sitä päivää, kun viimein astun Helsinki-Vantaalla ulos Finnairin koneesta, jäisin varmaan tänne pötköttelemään jonkin rauhallisen biitsin riippumattoon koko kesäksi ja voisin oikeastaan muuttaa tänne isona...!

Tää hyvänmielenbiisi soi yks ilta Taolla, kun hengailtiin rannalla ja sopi siihen aikaan ja paikkaan ja nyt tähän ystävä- ja ikävä-teemaan niin hyvin, että jaan sen teidän kanssa :)

Lucky to have been where i have been

Lucky to be coming home again