Bali 9.3.-18.3.

Midterm- eli välikoeviikon päätteeksi otin unettoman yön jälkeen suunnaksi Indonesian paratiisisaaren Balin.

Jännitystä elämään Bangkokin lentokentällä toi se, että mun Thaimaan viisumi paljastuikin halutun multi entryn (=voi poistua maasta ja tulla maahan rajattomasti) sijaan single entryksi (=jos haluaa poistua välillä, on haettava uusi maahantulolupa) eli munkin viisumiin olisi pitänyt hakea uusi paluulupa ennen maasta poistumista... Mulle selvisi viisumin väärä laatu kuitenkin vasta lentokentällä, eikä maahanpaluulupaleimaa sieltä ennen aamu kuutta ja lentoa voinut enää saada, joten lähdin matkaan ilman paluuleimaa ja sysäsin mahdolliset Thaimaan viisumiongelmat pois mielestä seuraavaksi pariksi viikoksi.

Balin lentokentällä kohtasin seuraavan jännittävän viisumiongelman, kun mulla ei ollut käteistä mukana Indonesian turistiviisumia varten tarpeeksi (koska lento Bangkokista lähti aiemmin kuin olin luullut ja olin joutunut laittaa loput käteiseni halvan junan sijaan hintavampaan taksiin lentokentälle) ja tietysti ei ollut pankkikorttiakaan, koska se pöllittiin aiemmin ja Suomesta tyttöjen mukana saapunut uusi visa-kortti oli lentokentän ulkopuolella. Hetken tuumailtuani selvitin tilannetta henkilökunnalle, sain vartijan mukaani ja luvan käydä hakemassa Indonesian viisumia varten rahaa tytöiltä alueen ulkopuolelta.

Olo oli aika väsynyt ja sekava valvotun yön ja kaikkien hässäköiden jälkeen, mutta kyllä vastassa ollut pyllerö-kyltti pisti hymyilyttämään! :)

Ensimmäinen huomio Balille saapuessa oli se, että hei, näähän osaa englantia täällä! Thaimaassa on ehtinyt jo tottua siihen, että vaikka ihmiset pääasiassa vaikuttaakin ystävällisiltä ja iloisilta, paikallisen näköisiltä on turha odottaa kovin laajaa englannin kielen sanavarastoa. Ehkä juuri englannin kielen taidon takia tuli nopeasti sellainen fiilis, että balilaiset on vielä ystävällisempiä ja iloisempia kuin thaimaalaiset.

Pari ensimmäistä päivää pyörittiin turistialueella, josta en suuremmin pitänyt eikä ensivaikutelma Balista ollut kovinkaan kummoinen. Siellä ei voinut kävellä metrin metriä ilman, ettei joku yrittäisi kaupustella tai huudella jotain tai tulisi muuten vaan hipelöimään Martinan ja Katin blondeja hiuksia. Kovin kauniita naisia me kyllä oltiin jatkuvasti, "you're all so cute that it's hard to pick only one!"

Elämä alkoi kuitenkin hymyillä ja Balista tuli parempi paratiisi siinä vaiheessa, kun lähdettiin kauemmas Kuta-Legian-Seminyak -akselilta.

Kuvat kertokoon loput :)

"joku hindutemppeli jossain"

Olkapäät ja polvet tuli täälläkin peittää temppelialueella vierailun ajaksi ja näytin kuulemma mustalaiselta.

Kati, Martina, Anne & minä

Kuuluisa sivettikissa. Kissoille syötetään kahvimarjoja ja pavut poimitaan ulosteen seasta, paahdetaan ja jauhetaan kahviksi.

Kahvin paahtopuuhia

Kissankakkakahvikuppi

Kissankakkakahvin lisäksi saatiin maistella muitakin erikoiskahveja ja teetä. Kakkakahvi ei ollut mielestäni kovin ihmeellistä, mutta vaikken itse kahvia juokaan, tarttui silti mukaan paketti vaniljakahvia, nam! :)

Changit vaihtui Indonesiassa Bintangeiksi

Yks päivä oltiin Ubudissa, vuokrattiin skootterit ja huristeltiin ympäri ihania maalaismaisemia!

... ja eksyttiin viidakkoon!

Löydettiin vähän randomimpi polku ja Martina tutkii, päästäänkö vielä eteenpäin meidän släpäreillä.

Riisipeltomaisemat

Hassu riisisetä

Yövyttiin suurin osa öistä Mirkan & Annen poppoon naapurivillassa ja tässä villojen pool :)

Aww apinaperhe!

Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli yks päivä vuorossa muutaman tunnin koskiseikkailu. En oo nauranut pitkään aikaan niin paljoa kuin tolloin! Oli huikeeta :) Nähtiin matkan varrella esim. Mowgli peseytymässä joen varrella.

Tosi harmillista oli, että ei päästykään lähtemään Gileille, koska merenkäynti oli muutaman päivän ajan liian kovaa, eikä lautat kulkenu ollenkaan. Keksittiin kuitenkin uutta tekemistä Balilta ja yksi päivä piti tietysti kokeilla viimein myös sitä surffaamista :) Tykkäsin! Lisäksi oli kurjaa, ettei kaikki meistä pysynyt ihan terveinä ja voinut osallistua joka päivä kivoihin sekkailuihin.

Kymmenen päivän Balivierailun jälkeen oli aika sanoa heippa Martinalle & Katille ja lähdettiin Mirkan & Annen kanssa Singaporen kautta Filippiineille Cebuun. Filippiineistä enemmän joku toinen päivä.

Sirpa, Miina & Manne Filippiineillä

Maanantai-iltana 26.3.:

Ei lisättävää.

Loma alkaa!

Midterm-viikko on nyt takana eli välikokeet on tehty ja edessä olisi melkein kolmen viikon oma loma. Kokeet meni kaikki, todennäköisesti, hyvin ja oli suhteellisen helppoja eli onneksi ei tullut turhaan luettua sen enempää. Muutaman tunnin päästä pitäisi olla lentokentällä ja koneen nokka kohti Balia, jeiii!

Oon reissusta vissiin niin täpinöissäni, että täytyy jättää väliin tän yön unet... Loistavana oman itseni matkanjohtajana nimittäin elin sellaisessa käsityksessä, että lento lähtis joskus yhdeksän aikoihin aamulla, käytiin äsken vielä bisseillä tutustumassa tien toisella puolella olevaan kuppilaan ja luulin, ettei mulla olisi mitään kiirettä nukkumaan, mutta tossa kun virittelin herätyskelloa ja kattelin sitä varten tarkempaa koneen lähtöaikaa, tuli pienenä yllätyksenä, että kone lähteekin jo vähän kuuden jälkeen. Hahhah. Totesin sitten, että herätykseen aikaa kaksi tuntia ja että ei väsytä pätkääkään, eli parempi lähteä samoilla silmillä :)

Eilen kävin ensimmäistä kertaa Thaimaassa lääkärissä. Menin sinne lähinnä sen takia, että mulla vaihtuu normaali matkavakuutus lisävakuutukseen viikon päästä ja lisävakuutuksen osassa on 50 euron omavastuu kaikissa vakuutusasioissa ja olin suunnitellut lääkärissä käyntiä jo jonkin aikaa. Vaihdon alussa olin kuumeessa ja yskässä ja yskä ei oikein koskaan lopullisesti oo kadonnut, vaikka pitkiä aikoja meneekin välillä, ettei tunnu missään ja nyt kun oli sitten pääkin oudosti kipeä useampana iltana viikon aikana, päätin mennä käymään Vibhavadi hospitalissa vielä, kun ilmaiseksi pääsee. (Suomessa mulla ei oo koskaan päänsärkyä, täällä on jostain syystä aika useinkin. Oon laittanut auringon piikkiin!)

Sairaalalla kaikki toimi kuin unelma. Hoitaja kuljetti paikasta toiseen, pääsin saman tien lääkärin vastaanotolle, eikä missään vaiheessa tarvinnut turhia odotella. Ennen lääkärille menoa mitattiin mm. verenpaine, pituus ja paino ja kuume. Oli aikamoinen yllätys, kun hoitaja totesi, että mulla on kuumetta... Tuli saman tien sellainen fiilis, että taidan olla ihan syystäkin lääkärissä, vaikka meninkin sinne vähän sillä mielellä, että ei mulla oikeastaan oo mitään kunnon asiaa. Keuhkotkin kuvattiin, mutta mitään sen kummempaa ei kuitenkaan löytynyt ja sain muutaman lääkekuurin antibiootteineen mukaan.

Viime päivien päänsärky taisi siis selittyä sillä, että oon ollut vähän kuumeessa ja eiköhän noi napit vie nyt muutkin oireet pois, niin voin reissata terveenä. Ja koska oon saanut arvailuja siitä, oonko päässyt reissussa paksuuntumaan jätskiannosten ja muiden herkkujen takia vai näytänkö sittenkin kuvissa vähän laihemmalta kuin ennen, niin tiedoksi, että nyt on sitten todistettu, että painan kilolleen saman verran kuin lähtiessäni, että no worries! :p Pituuskin on pysynyt samana!

Tuli mieleen nyt myös, etten muistanut mainita aiemmin siitä, että multa pöllittiin lompakko pari viikkoa sitten... Keskellä kirkasta koulupäivää! Huomasin sen kadonneen olkalaukustani kun kaivelin opiskelijakorttia päivän viimeisten luentojen alussa ja kävin samantien metsästämässä sitä paikoista, joissa viimeksi olin liikkunut. Äiti ystävällisesti sulki Suomesta käsin kaikki tarpeelliset kortit, esim mun luottokortin... Onneksi olin fiksuna tyttönä varautunut moiseen tilanteeseen ja ottanut Suomesta Visa Elektronin varmuuden vuoksi mukaan ja säilytin sitä kotona eli sinänsä mitään ongelmia ei rahan kanssa tullut.

Nyt täytyy jättää läppäri kotiin ja puhelimessakaan ei ole ulkomailla nettiä, mutta eiköhän sitä silloin tällöin Facebookissa pääse silti pyörähtämään. Reissun aikana on muuten käytössä Thaimaan liittymän sijaan Suomen numero, eli sinne tekstiviestiä, jos tulee ikävä! Blogikirjoituksia seuraavan kerran Bali-Gilit-Filippiinit -aiheilla about kolmen viikon päästä :)

Puoliväli & ikävä... mikä ikävä?

Kumma, että löytyy pitkästä aikaa intoa ja aikaa kirjoitella kuulumisia vähän pidemmästi, kun on tenttiviikko edessä :)

Viikko sitten oltiin Koh Taolla vaihtariporukalla Henrin, Jannen, Nooran, Jennan, Beatricen, Sarahin, Ginan ja Thamyn kanssa.

The Family: Jenna, Henri, Sarah, Noora, Bea, Thamy, mä, Janne & Gina

Koh Tao oli tosi kiva ja musta alkaakin pikkuhiljaa tuntua siltä, että saari toisensa jälkeen on aina edellistä parempi! Saapas nähdä mihin asti tällainen kehitys on mahdollista, kun vastaan tulee aina vaan huikeaakin huikeampia mestoja.

Paras maissi!

Pötköttelyä biitsillä

Suoritettiin PADI:n Open Water Diver -kurssi Sairee Hut Dive Resortissa eli päivät meni aika pitkälti sukellusreissuilla ja iltaisin syötiin grillipöperöä ja hengailtiin biitsillä.

Jeiii!

Ihanat auringonlaskut!

Aika chilliä :)

Folion sisällä on PERUNA! Mulla ei oo oikeasti ikävä mitään muuta ruokaa kuin perunaa :D

Ensimmäinen puolisko koulua on nyt takana, ensi viikolla olisi muutama välikoe ja sitten otan pari viikkoa omaa lomaa koulusta ja lähden käymään Balilla ja Filippiineillä. Sehän tarkoittaa sitä, että tavallisia koulupäiviä jää jäljelle enää yhdeksän kappaletta! (= Viitisen viikkoa). Saattaa olla, että tossakin on vielä pari päivää liikaa... Katotaan mitä keksitään.

Perjantaina lennän aamusta Balille, missä vastassa on melkein kaikki meidän raksapyllerötyttösistä. Mirka & Anne on itse parasta aikaa vaihdossa Balilla ja Martina & Kati saapuu Suomesta parin viikon lomalle sinne (ja tuo mulle suklaata ja salmiakkia!). Puhuttiin tyttöjen kanssa kaikki yhdessä Skypessä yksi ilta ja täytyy myöntää, että iski yhtäkkiä ikävä, kun kuulin kaikkien äänet ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen ja tajusin samalla, että taitaisin kaivata aika paljonkin jotain hyvän ystävän seuraa välillä. Täällä ihmiset, joiden kanssa oon tekemisissä on kuitenkin kaikki sellaisia, jotka on tavannut vasta vaihdon aikana, ei oo yhteistä menneisyyttä eikä vielä tunneta kunnolla. Aika kivaa vaihtelua saada vanha, tuttu ja turvallinen porukka ympärille hetkeksi, odotan innolla!

Jos miettii ikävä-asioita lisää, niin en oo potenut koko vaihdon aikana minkäänlaista koti-ikävää. En oikein edes osaa kuvitella, miltä sellainen tässä tilanteessa tuntuisi. Jotenkin viisi kuukautta on kuitenkin tosi lyhyt aika, äiti & isä on jatkuvasti Skype-yhteyden päässä ja pikkusiskoani Jenniä en normaalistikaan näe kovin montaa kertaa vuodessa, kun se on itse milloin missäkin päin maailmaa omilla seikkailuillaan.

Välillä tulee vähän huono omatunto siitä, että itse oon täällä viettämässä tähänastisen elämäni huikeinta puolta vuotta ja Suomessa on läheisiä ihmisiä, jotka käy läpi elämänsä raskainta ja vaikeinta aikaa monine päällekkäisine vastoinkäymisineen. Oon kuitenkin yrittänyt olla vaivaamatta päätäni näillä asioilla sen enempää, koska asiat ei mun murehtimisilla muutu miksikään. On harmillista, että mä oon täällä just nyt ja ajoitus on vähän huono, mutta, itsekästä tai ei, pidän kiinni siitä, että tämä on mun vaihto ja mun elämäni siisteintä aikaa.

Elämä on täällä tosi rentoa, arki Bangkokissa jo jokseenkin rutiininomaista ja viikonloput saarilla pelkkää lomailua. Täällä ois mielettömästi kaikkea hienoa nähtävää ja koettavaa ja aika kuluu nopeammin kuin ehtii itse tajuta, ihan liian nopeasti! Vielä olis niin paljon paikkoja mihin mennä ja aika (ja rahat!) taitaa loppua ihan kesken.

Täytyy lisätä, että vaikkei ookaan tarvinnut kokea minkäänlaista koti-ikävää, niin silloin tällöin tulee tietysti ikävä tiettyjä kavereita ja perhettä, mutta ikävänkin voi kääntää aika helposti positiiviseksi ja todeta vaan, että on hienoa, miten paljon mulla on ihania ystäviä:) Ja jottei kaikki kuulostaisi liian hyvältä ollakseen totta, voinen tässä vaiheessa jo myöntää, että ikävöin etenkin yhtä tiettyä ihmistä päivittäin ja välillä tulee sellaisia hetkiä, joina tuntuu, etten millään selviä niin monesta viikosta tän kaipauksen ja odotuksen kanssa kuin vielä pitäisi jaksaa, vaikka samaan aikaan aika kuluukin ihan liian nopeasti. Jos ei mulla yhtäkkiä olisikaan enää Suomessa sitä, minkä takia en malttaisi odottaa sitä päivää, kun viimein astun Helsinki-Vantaalla ulos Finnairin koneesta, jäisin varmaan tänne pötköttelemään jonkin rauhallisen biitsin riippumattoon koko kesäksi ja voisin oikeastaan muuttaa tänne isona...!

Tää hyvänmielenbiisi soi yks ilta Taolla, kun hengailtiin rannalla ja sopi siihen aikaan ja paikkaan ja nyt tähän ystävä- ja ikävä-teemaan niin hyvin, että jaan sen teidän kanssa :)

Lucky to have been where i have been

Lucky to be coming home again