keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Chinese new year & eläintarha ilman norsuja......!


Maanantaina vaihtui kiinalaisten vuosi ja käytiin illalla tsuumailemassa meininkejä Bangkokin China Townissa.


Uusi vuosi on lohikäärmeen vuosi ja lohikäärme on kaikista suosituin kiinalaisen astrologian merkeistä. Syntyvyys kuulemma kasvaa lohikäärmeen vuosina, sillä useat vanhemmat haluavat lapsensa syntyvän juuri lohikäärmeen vuotena.

Odotettiin ehkä jotain vähän räiskyvämpää juhlintaa... Taidettiin vaan olla rakettien osalta väärässä paikassa väärään aikaan. Sen sijaan China Townissa vastassa oli paljon iloisia ihmisiä, paljon punaisia lyhtyjä ja erilaisia punaisia ja kultaisia koristeita. Punainen symboloi kiinalaisille onnea ja kultainen vaurautta. Osuttiin myös ison esiintymislavan kohdalle juuri silloin, kun paikallinen teinityttöjen idoli kapusi lavalle. Kirkuminen oli ihan samaa luokkaa kuin Suomessa Antti Tuiskun keikalla!



Eilen käytiin Thaimaan vanhimmassa eläintarhassa Dusit Zoossa. Aikanaan puiston rakennutti kuningas Rama V omaan käyttöönsä aivan kuninkaallisen palatsin viereen. Sisäänpääsymaksu oli vaivaiset 100 bahtia eli ~2,5 euroa, ei siis mitään kallista lystiä!

Kaiken kaikkiaan paikka oli ihan viihtyisä ja eläimiä oli satoja eri lajeja. Tosin oon ehkä Suomen eläintarhoissa ja Amsterdamissa tottunut näkemään eläimillä vähän parempia alueita ja tuntui, että täällä useat eläinlajit eli jotenkin vähän liian pienissä, kurjissa ja betonisissa oloissa.

Kaloja sai syöttää tuttipullolla!

Varaani ja kieli!

Hylkeiden show toi väistämättä mieleen Tampereen delfiinien vastaavan :)

......... :D Tää oli mun ehdoton lemppari! ........

Kissa!

... Elefanttishowkin piti olla, mutta norsuja ei silti löydetty mistään! Kaiken kaikkiaan päivä oli aika leppoisa, joten voin hyvin lähteä metsästämään elefantteja kahdella ja puolella eurolla paikan päälle vielä uudemmankin kerran kevään aikana :)

Tänä aamuna koulun pihalla oli vastassa tavallisesta poikkeavasti satoja thaikkuja istumassa keskelle tietä levitettyjen mattojen päällä ja kukan terälehtien seassa. Edessä oli aika monta kymmentä munkkia ja pöydillä kasoittain ruokaa. Tänään oli ilmeisesti koulun "synttäripäivä" ja aamulla oli jonkinmoinen tilaisuus, josta ei vissiin voi käyttää sanaa jumalanpalvelus, kun on kyse buddhalaisista, mutta jonkinmoinen buddhalainen seremonia kuitenkin.

Tänään käytiin Thai Civilization -kurssilta pienellä retkellä, ope tarjos meille ruuat yhdellä "torilla" ja päästiin temppelin viereen kyselemään buddhalaiselta munkilta mitä ikinä juolahti mieleen :)

2 kommenttia: